Sivut

perjantai 4. syyskuuta 2015

Omituinen viikko

Epämääräistä ihmiskäytöstä


Sofi kertoo:
Tää viikko on ollut ihan kummallinen. Ekaks se alko silleen, et meillä kävi yksi ihan uusi täti. Se oli kyllä ihan asiallinen täti, kun se heti istu lattialle silittämään ja pusuttamaan mua. Olga oli tietty sängynpeiton alla, mut mami näytti Olgaakin sille tätille.
Sit mami esitteli sille missä on meidän vessat ja ruoat ja vesikupit ja kaikki. O-u-t-o-a.

Me jo unohdettiin tää omituinen käytös kun nukuttiin kaks yötä melkein normisti. Toisena aamuna mami kuitenkin nousi ihan kauhean aikaisin aamulla. Meillä oli unet vielä ihan kesken! Se otti repun ja kassin ja lähti jonnekin. Me jotenkin arvattiin, että ei se sinne tavalliseen työ-paikkaan mee kassin kanssa, kun yleensä sillä on vaan reppu.
Sit se uusi täti kävi päivällä ja illalla meitä kattomassa, eikä mami tullu illalla ollenkaan kotiin. Me jouduttiin olemaan koko yö kaksistaan ja meillä oli ihan koko sänky vaan meidän käytössä. Se oli tosi omituista.
No se täti tuli taas aamulla käymään, niin et ruoka-, vesi- ja vessahuolto kyllä toimi koko ajan. 

Sit onneks mami tuli jo kotiin! Me oltiin kauheen ilosia (tai Olga ei ihan heti) ja aloitettiin riehut ja mamin piti leikkiä meidän kanssa koko ilta. Meillä oli ollu kauhea ikävä!
Mä en tykkää tollasesta ihmiskäytöksestä!



Yrittää muka lepytellä rapsutuksella, höh



Hiiruhuiska näkyvissä!

Jättäkö teidän henkilökunta teitä koskaan ilman ihmisseuraa yöksi?


Toim.huom: Tytöt oli kaksistaan vaan ke-aamusta to-iltapäivään ja hoitaja kävi kolme kertaa. Kaikki meni hyvin ja tästä tädistä taisi tulla meille vakihoitaja.

17 kommenttia:

  1. Kiva että teillä kävi hoitaja! Me ollaan silloin tällöin viikonloppu kaksin (2 yötä) eikä meillä käy hoitajaa. Saadaan bilettää rauhassa ja syödä paljon raksuja ;) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mamin on niin vauhko, että se haluu jonkun kattomaan meitä jos se on yötä pois. Pelkää vissiin, että me biletetään liikaa.

      Poista
  2. Kyllä on meidätkin joskus jätetty pariksi yöksi yksin, mut sit tampereen mummi on meitä käynyt hoitamassa ja rapsuttelemassa. Ei oo kyllä kivaa tommonen yksin jättö, kun nämä laittavat vielä makkarin ovenkin kiinni ettei päästä edes sänkyyn PAH!
    -Ruffe ja Coco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkarin oven kiinni! Sehän on kamalaa kun ei pääse sänkyyn. Meillä oli pääsy joka paikkaan, paitsi ei parvekkeelle eikä kylppäriin.

      Poista
  3. Mä oon sellanen lellipoika eli en oo koskaan ollut yksin yön yli kotona. Jossei henkilökunta oo kotona, meen mummulaan. - Alex

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä onkin varmaan kivaa! Eikös lapsia aina lellitä mummulassa?

      Poista
  4. Teillähän on ollu siellä jännät paikat, osasitteko mennä nukkumaankaan kun ei ollu mamia sängyssä?
    Meijät on jätetty peräti viikoks (!!) tänne kahestaan, vaikka oli täällä sillon yks mummo meille koko ajan lässyttämässä ja ruokaa laittamassa. Oltiin kyllä vähäsen pahalla päällä kun palvelijat suvaitsi tulla takas kotiin, esitettiin ensin ettei ees tunnettais niitä... Mutta meijän paras palvelija oli niin surkeena ja ikävöiny meitä koko viikon että annettiin kyllä nopeesti anteeks. -Mimmi ja Alfred

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl me nukuttiin, kun se jänskätys väsytti niin.
      Viikoks! Sehän on hurjan monta yötä, eikös teitä pelottanut? Meidät viedään hoitoalaan jos mami on noin pitkään pois. Se ei kyllä oo yhtään kivaa, mut sit on tosi kiva tulla kotiin.

      Poista
    2. Mekin ollaan oltu viikko muutaman kerran kaksin, niin että meillä on käynyt vain päivittäin hoitaja hoitamassa ja leikittämässä meitä. Ei se ole kamalaa eikä meitä ole pelottanut. Onhan meillä toisemme! - Pepsi ja Max

      Poista
    3. Nyt vasta hoksattiin tuo kysymys tässä, hups! Siis eihän meitä pelottanu ku tuo mummo asu sen viikon täällä meijän kans, nukuttiinki sen kans yhessä! :) On se ihan kiva täti ja käy usein täällä muutenki, mutta ooteltiin silti noita oikeita ihmisiä kotiin.. -Mimmi ja Alfred

      Poista
    4. Mummo on varmaan turvallinen seuralainen ja kun vielä saitte nukkuakin viekussa; mahtavaa.

      Poista
  5. Huh, varmasti kummallinen juttu, mutta onneksi on tuollainen kiva täti, jotta ruoka- ja juomahuolto pelasi. Meidän Nuppu ja Juitsi ovat sen verran ”koiranpentuja”, etten raaski jättää niitä yöksi yksin. Jos ne ovat olleet pidemmän päivän kaksin, niin ruoka ei ole oikein maistunut, vaan sitten sännätään kupille, kun omat ihmiset tulevat kotiin. Tästä syystä hälytämme aina äitini maijapoppastelemaan, jos olemme molemmat yön poissa kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tädin löytäminen on kyllä hieno juttu ja hän asuu vieläpä ihan tuossa vieressä. Hän kyllä leikittäisikin näitä, mutta kun neidit ei oikein lämpene vieraille. Ehkä sitten ensi kerralla jo :) t. emäntä

      Poista
  6. Onneks on korvaavia ihmisiä, jos oma kehtaa tolleen vaan lähtee ja jättää! Tää meiän, siinä ei montaa hyvää puolta oo mutta ainakin se pysyttelee yöt kotona. No, äsken ei ollu ku meiät vietiinkin sinne loistohotelliin Vantaalle, mut yleensä kyllä tää yöhomma toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli kyllä niin loistava hoitopaikka ettei kellään koskaan! Ku jopa löyty Z:lle tyttöystävä ♥
      Meidän ihminen sano, et se on toisenkin yön pois aika pian ja toi sama täti tulee meitä hoitamaan. Me ei kyllä aleta, jos tää jatkuu tälleen!

      Poista
  7. No hui! Te ootte kyllä rohkeita mimmejä, mä en oikein tykkää ees siitä ku ihminen lähtee sinne töihin-juttuun ni en osaa ees kuvitella miten kauheeta ois olla kokonainen yö ihan yksin!
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot vielä niin nuori, mutta vanhempana sitä uskaltaa vaikka mitä! Niin ja meitähän on kaks, sekin auttaa. Me pärjättäis omasta mielestämme keskenämme, mutta mami on niin vauhko, että se haluu jonkun käymään ja kattomaan meidän perään. Niinkun pikkupentujen, höh!

      Poista