Sivut

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kylässä, taas

Penan ja Punkun luona


Minulla kun oli se tärkeä kuriiritehtävä Ilonan ja Zetorin ihmiseltä Penan ja Punkun ihmiselle, niin sen varjolla pääsin tänään käymään Penalandiassa.

Siellä oli ovella vastassa kaksi punaista suloista herraa. Punkku oli kasvanut ihan hurjasti siitä, kun sen viimeksi näin joulun aikaan! Kohta poika hurahtaa Penan ohi.

Nyt oli kamera matkassa, mutta eihän niistä elohiiristä meikäläisen taidoilla mitään kunnon kuvia saanut! Varsinkin Penasta oli yleensä kuvassa vain pyrstö, häntä tai nenä.

Kohta mä tulen ja vien sen lelun sulta, Punkku!

Lällällää, etpäs saa! Mä makaan sen päällä!



Ystävänpäiväpainit

Pojilla oli karkkipäivä, vaikka olikin sunnuntai. Nam!

Vauhtia riittää näiden kahden kanssa. Punkku varsinkin jaksoi leikkiä miltei loputtomasti. Penalta sain monta pääpuskua ja pusua; en taida raatsia pestä naamaa moneen päivään :)

Kotona minut sitten tutkittiin ja nuuskuteltiin taas päästä varpaisiin. Tyttöjen kommentti taisi olla, että nyt pysyt kotona, etkä koko ajan hyppää vieraita kissoja katsomassa!

22 kommenttia:

  1. Kiva kun kävit, tervetuloa uudelleen!
    -ihminen

    Ne nannat on ihan huippuhyviä, mut aattele, ihminen sanoo, että ei saada ainakaan ennen huomista yhtään lisää! HIRVEETÄ.
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulen :)
      Vasta huomenna! Siihenhän on tosi monta tuntia, ei oo reiluu kyllä se. Mut jos te molemmat asetutte ihmisen syliin ja katsotte sitä oikein vetoavasti. Vois vaikka heltyy siitä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, jo toinen kiva kyläily samalla viikolla. Hienoa :)

      Poista
  3. Teiän mamma on aikamoinen kyläluuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Nyt saa kyllä pysyä kotona vähän aikaa. Ei haluta yhtään vierashajuja enää!

      Poista
  4. Siis luottamustehtäviä olet saanut suorittaa, kuinka sopivaa meille lukijoillekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ite tarjouduin kuriiriksi, kun tiesin sitten pääseväni näin ihaniin kyläpaikkoihin :)

      Poista
  5. Vieraita kissoja! Kissanäkökulmasta pöyristyttävää, mutta ihmisnäkökulmasta oikein hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :) Vaikka tuttujahan nämä kaikki olivat jo ennestään.

      Poista
  6. Pena ja Punkku on kyllä ihana vauhtikaksikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Esittivät myös painia ja villikointia :)

      Poista
  7. Punkkua pitäisi kyllä mennä moikkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä! Pena varmaan jo kaipaa sinun kenkiäsi ;)

      Poista
  8. Oi, onpa suloisia ja säpäkän oloisia kisuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat, aika säpäköitä. Pena on myös todellinen sydäntenmurskaaja, puskee ja pusuttaa. Punkulla on niin kiire koko ajan, että ei ehdi sellaisiin hempeydenosoituksiin :)

      Poista
  9. Pena ja Punkku, ettexte oikeesti uita niitä leluja hei! Saatiin tolta samalta tädiltä semmonen lammasjuttu. Eilen opetettiin se uimaan! SE OLI KIVAA. Monta sekuntia... kunnes ihminen tuli nostamaan lelun kuivauskaappiin ja pyyhkimään lainehtivan lattian. Niin että tarkemmin ajateltuna, kannattaako uittaakaan ko ihmiset pilaa kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena ja Punkku on niin kilttejä kissoja, että ei ne läträä leluja veteen...ne vaan läträä vedet lattialle ;)
      Mut siis se lammas oppi uimaan? Ei hukkunut?

      Poista
    2. Mä en veteen koske kuin kielellä sitte ku on jano!
      -Pena

      Mä en jaksa leluja uittaa, mä uin ite!
      -Punkku

      Poista
    3. Olisko pesuvati teille sopiva juomakippo?

      Poista
  10. Voi miten ihania tyyppejä oot päässyt taaas kattomaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oonki! Täytyyköhän keväämmällä tunkea teillekin päin kissavierailulle ;)

      Poista