Sivut

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Blogin synttärit

Eka vuosi takana


Meidän blogi näki päivänvalon 7.7.2015, joten vähän yli vuosi on kertoiltu Sofian ja Olgan elämästä ja vähän muustakin. Kertasimme ensimmäistä puolta vuotta tammikuussa (klik) ja kaikki mitä silloin kirjoitin pitää edelleen paikkaansa. Alkuvuoden aikana olen sekä tutustunut uusiin kissahulluihin että pitänyt yhteyttä vanhoihin tuttuihin. Muutamista on tullut hyviä ystäviä ja eipä voi muuta sanoa, kuin että olette kaikki ihania; ihmiset ja kissat!

Muistellaan vielä tätä alkuvuotta.

Tammikuussa oli hiljaiseloa, mitä nyt  vähän pissa-asiaa (klik).

Tammikuun pakkasilla kääriydyttiin kerälle

Helmikuussa muistelimme tyttöjen kotiutumista meille (klik ja klik) ja mami kävi kylässä kahdessa blogikissakodissa (klik ja klik). 

Helmikuinen kassileikki

Maaliskuussa käytiin ell:llä rokotuksilla ja kuultiin ilouutinen, että Sofin munuaisarvot olivat palautuneet normaaleiksi (klik). Oltiin myös mukana tosi-tv -lähetyksessä (klik).


Maaliskuussa paistoi jo aurinko

Huhtikuussa kerrottiin meidän päivästä (klik) ja mami kävi kissanäyttelyssä katsomassa tuttuja (klik).

Punkku näyttelyssä

Toukokuussa vietettiin Sofin 10 v synttäreitä (klik) ja mami kävi kissakahviloissa ihan ulkomailla (klik ja klik).

Sofin synttärikakku (ihmisille) :)

Kesäkuussa vietettiin Olgan 7 v synttäreitä (klik), saatiin uudet naapurit (klik) ja tavattiin kissakuiskaaja (klik).

Synttärikuvauksen satoa

Heinäkuun alussa mami kävi bloggaritapaamisessa (klik) ja katsomassa tuttuja (klik).


Taidekuva Prisma -appsilla (vinkki Tarulta)

Lisäksi on vastailtu haasteisiin, katseltu tipu-tv:tä, leikitty ja nukuttu. Ihan tavallista kissanelämää siis. Ai niin, ollaanhan me nyt myös Facebookissa, vaikka paljon ei tuo mami sinne ole meistä laittanut; saisi kyllä aktivoitua siinäkin.

Tekstejä on vuoden aikana kirjoitettu tämä mukaan lukien 79 kpl, joista luetuin on ollut Salainen joulukissa (klik) ja eniten kommentteja on tullut Olgan synttärijuttuun (klik). Meillä ei ole koskaan ollut mitään tavoitteita paljonko juttuja pitäisi kirjoittaa, vaan mennään fiiliksen mukaan ja samalla tavalla jatketaan.

Kiitos kaikille julki- ja salalukijoille, satunnaisille piipahtelijoille ja kommentoijille! Ilman teitä tämä blogin pitäminen olisi varmasti jäänyt pariin juttuun :)




30 kommenttia:

  1. Onnea ekasta blogivuodesta, ja paljon hyviä vuosia lisää!
    -Pena, Punkku ja ihminen

    Hih, mä oon päässy teidän blogiin! Sä et oo täällä Pena!
    -Punkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On Penakin ollut meidän blogissa monta kertaa, luepas Punkku vanhoja juttuja, sieltä löytyy :)

      Poista
  2. Onnee teille, tosi kiva kun olette blogistaniassa!! Meidän emäntä tykkää että on saanut teidän mamista hyvän kaverin :) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mami sanoi ihan samaa, että hyvät kaverit on meidän ihmisistä tullut :)

      Poista
  3. Onnea te ja blogi! Paljon hyvää tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut teille ekasta vuodesta ja kiitokset blogiystävyydestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos myös teille blogiystävyydestä!

      Poista
  5. Oho, vuosi vasta! Ihan kuin olis tuntenut teidät pidempäänkin. Loistoidis teidän ihmiseltä aloittaa blogi, niin saadaan kuulla teidän juttuja ja ihailla teidän kuvia usein! Onnea blogin vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itsekin joskus tuntuu, että tätä on tehty aina. Kiitos kehuista ja onnitteluista :)

      Poista
  6. OnneaOnneaOnnea ! Aika menee hyvässä seurassa nopeasti ;)

    VastaaPoista
  7. Paljon on ehtinyt tapahtua! Onneksi olkoon. Ja hiekkiskakkukin mukana :-D!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon kaikenlaista mahtuu yhteen vuoteen, tuossa muistellessa sen vasta huomaa. Toki tuo kakku piti olla mukana :)

      Poista
  8. Onnea vuosipäivän johdosta ja jatkakaa samaan kivaan tyyliin!

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea ekasta blogivuodesta ja paljon tulevia vuosia ❤

    VastaaPoista
  10. Onnittelut ekasta blogivuodesta - ja rapsutukset päätähdille! :) Odotamme Hupsujen kanssa, mitä kivaa loppuvuosi tuokaan tullessaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rapsutukset välitetty ja otettu nautiskellen vastaan :)

      Poista
  11. Isoot onnittelut ekasta vuodesta!!
    Ilman blogiasi en olisi eksynyt kissabloggaajien maailmaan. Joten kiitos myös uusien tuttavuuksien antamisesta ♥
    Paljon, paljon tulevia bloggausvuosia toivottelen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli ilo tutustuttaan sinutkin tähän mukavaan porukkaan :)

      Poista
  12. Onnittelut blogivuodesta <3 Teidän juttuja on kiva lukea!!

    VastaaPoista
  13. Myöhästyneet synttärionnittelut! Kiva kun olette piristämässä blogistaniaa.

    VastaaPoista
  14. Myöhästyneet onnittelut ekasta läpiviedystä blogivuodesta, tulkoon niitä moooonta lisää! :) Ihana tuo kassileikkikuva Olgasta! :)

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea blogivuosipäivästä näin hieman myöhästyneesti!

    VastaaPoista