Sivut

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kissasirkuksessa

Tutustumassa sijaiskotitoimintaan


Meidän mami pääsi tutustumaan Pesu Ry:n sijaiskotitoimintaan Pissasirkuksen ihanaan retrotaloon Tassulinnan, Naukulan, Ilonan ja Zetorin, Trio Miumaun ja Kissakolmion edustajien kanssa. 

Aluksi vastaamme astelivat talon omat viisi kissaa kuka rohkeasti tepsutellen ja kuka varovaisesti kurkkien. Herkkuja pursuavat tuliaiskassit olivat kaikkien kiinnostuksen kohteena ja ollessamme moikkaamaassa sijoituskissoja yläkerrassa, oli maistiaiset jo otettu ihan omin luvin.

Neffi ja Kirppu näkivät jotain jännää

Mörri nauttii vieraiden antamasta rapsutuspalvelusta

Tiuhti (tai Viuhti?) on vähän ujo

Tapasimme myös kaikki seitsemän talossa tällä hetkellä olevaa sijoituskissaa, jotka odottelivat pääsyä varsinaiseen sijaiskotiin. Sieltä ne sitten kukin aikanaan lähtevät omaan loppuelämän kotiinsa. Oli aivan uskomatonta nähdä, miten lähes-villikissoistakin on kuoriutunut sellaisia halimussukoita kuten vaikka tämä Ässä.

Komea Ässä taisi viedä meidän kaikkien vieraiden sydämen ❤
Suloinen mustavalkoinen Agron ei ollut koskaan aikaisemmin osannut leikkiä huiskalla, mutta kun Naukulan mamma tarttui huiskaan, niin kyllä lähti! Kissa oppi leikkimään huiskaleikkejä niinkuin ei olisi koskaan mitään muuta tehnytkään 😻 Varsinainen kissakuiskaaja tämä Mamma Naukula!

Agron oppi leikkimään!

Tippa tuli linssiin, kun kuunteli Riksun kertomuksia kissojen taustoista ja mahtavasta eläinsuojelutyöstä, jota nämä vapaaehtoiset tekevät. Iso kunnioitus ja kiitos heille!

Daalia on vähän kurjan näköinen, kun allergia vaivaa

Tämä suloinen kisu oli vielä niin ujo, että piilotteli kopassa

Tämä kaunotar olisi ollut rapsuteltavana vaikka kuinka kauan

Kiitos Riksulle, että pääsimme ihan tassusta pitäen tutustumaan tähän arvokkaaseen toimintaan.

Voit osallistua kissojen ja muidenkin kaltoin kohdeltujen eläimien suojeluun tukemalla eläinsuojelutyötä raha- ja/tai tarvikelahjoituksin. Lisäinfoa löytyy Pesu Ry:n sekä muiden paikallisten eläinsuojeluyhdistysten sivuilta.

17 kommenttia:

  1. Saisko Ässän pakettiin, ja tänne ruotsalaismetsään noin suunnilleen heti? :D
    Ihania kissoja ja ihania ihmisiä, jotka näiden eteen tekevät väsymätöntä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ässä taisi olla kaikkien mieleen, niin komea kolli vähän repaleisine korvineen.
      Iso peukku näille vapaaehtoisille.

      Poista
  2. Tämä paikka jäi kyllä mieleen; nämäkin kissat ansaitsevat oman kodin 😊

    VastaaPoista
  3. Ihania kissoja ❤ onneksi riittää myös ihmisiä joilla on sydän täynnä kultaa ja jaksavat auttaa eläimiä ja etsiä niille uudet rakastavat kodit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin arvokasta ja tärkeää työtä ❤️

      Poista
  4. Mörri niin reteesti on tossa kuvassa lötkähtänyt pöydälle :D Kiitos että kävitte, vielä kerran! Ässä tais jäädä vähän ikävöimään rapsutuksia, ja Neffi on pitänyt kaksi päivää meille naukukonserttia kun on niin tyl-sää kun tädit ei ole täällä rapsuttelemassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörri nautti ylenpalttisesta huomiosta kuten vissiin Neffikin 😀
      Ässä taisi ensin olla ihan että mitä? Kaakattava tätilauma pölähtää yhtäkkiä heidän rauhalliseen yksiöönsä lässyttämään ja rapsuttamaan 😺

      Poista
  5. Kunpa kaikille löytyisi oma koti.
    Ässän katse ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivomme.
      Ässä on niin komea surusilmä 😺

      Poista
  6. Ässä on komea ja selvästi kissatätien hurmauksen erikoisasiantuntija, mutta kyllä ei Mörri jää toiseksi! Eikä muutkaan tietenkään, kissoja kun ovat. Naukulan Mamma taitaa tosiaan olla kissakuiskaaja.

    Sijaiskodeille kaikki arvostus ja kunnia. Upeaa työtä tekevät! Ilman heitä olisi paljon huonompi maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki olivat hurmaavia, kukin omalla tavallaan. Kaikkein ihaninta katsottaavaa puolestaan oli Agronin oppiminen huiskaleikkeihin Mamma N:n hellässä huomassa. Mamma on kyllä todellinen kissakuiskaaja 😺

      Sijaiskodit ovat korvaamattomia paikkoja, joissa kissat oppivat elämää ihmisten kanssa kotioloissa. Respect!

      Poista
    2. No kiitos nyt vaan tuollaisesta hienosta nimityksestä, jottei ihan tässä ylpistyisi, niin muistetaan vaan, ettei Zetorin Ilona to-del-la-kaan leiki minun kanssani. Ei yhtään mitään. Piste. ;)

      Poista
    3. Nooh, yksi poikkeus sallitaan kissakuiskaajallekin - varsinkin kun kysessä on Ilona 😀

      Poista
  7. Ihana lukea, miten kisuja autetaan ja tehdään sitä hurjan tärkeää valistustyötä. Olisipa ollut kiva lähteä mukaan, mutta tämän kuun olen busy busy busy. 8-I Mukava silti päästä lukemaan tästä reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin tärkeää työtä, että mitkään sanat eivät riitä siitä kertomaan.

      Poista
  8. Kissat <3 Tärkeä visiitti meillä oli, siitä ei ole epäilystäkään. Vielä kun kaikki, ihan jokainen saisi sen oman kodin.

    VastaaPoista