Sivut

perjantai 25. joulukuuta 2020

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Joulukissailuja

Ollaan vielä täällä :)


Erittäin hyvä syy päättää ikuisuuden mittainen blogihiljaisuus on Tassulinnan jokavuotinen perinne, Joulukissa.
Olemme olleet joka vuosi mukana ja aina tämä on yhtä jännää 😸

Kun laitettiin omaa joulukissapakettia matkaan, huomattiin Postin apissa, että meillekin oli tulossa jotain ja lähettäjästä päättelimme, että siellä se meidänkin joulukissapaketti lähestyy.
Meni kuitenkin ihan tosi monta päivää, että saatiin avata paketti. Mami odotteli valoisaa aikaa, mutta eihän sellaista tähän aikaan vuodesta ole, joten otettiin kattovalo avuksi.

Täällä on hurjan monta jännän tuoksuista pakettia

Paketissa oli erittäin mielenkiintoiset tuoksut. Niissä oli kissaa, montaa eri kissaa ja sitten jotain muuta...ihan outoa?

Nää on kaikki mulle!


No niin, järjestys se olla pitää, vanhemmat ensin!


Eikös ruveta yhdessä avauspuuhiin

  
Täällä oli vaikka mitä!

Vihdoin saatiin yhdessä avattua kaikki paketit, vaikka välillä Sofi yritti väkisin varastaa yhden avaamattomana. Arvatkaas, mitä siinä paketissa oli? Joo, juuri nuo oikean yläkulman aitokarvajutskat. Ne olivat ihan ehdottomasti suurin suksee. 

MUNMUNMUNMUNMUNMUN!

Kissanminttuhiiri olis pitänyt myös saada heti leikkiin, mutta se säästetään myöhemmäksi. Karvaleluista riittää iloa vielä pitkän; niitä riepotetaan ja niistä kinastellaan, onneksi on kaksi.

Lämpötyynyä ei ole vielä kokeiltu, mutta varmaan testataan, kunhan ilmat viilenevät. Heijastin roikkuu jo takissa, osa suklaista on syöty ja samoin Cosmasta. Piparimuotit ovat ihania, kunpa joku joskus leipoisikin, niin pääsisivät käyttöön. No, aina ne voi laittaa esille ihan muuten.

Ketkä sitten olivat tämän mahtavan paketin meille käärineet? Arvaamme, että käärijöitä on ollut useita, sillä kortissakin oli 16 allekirjoittajaa, joista vain kaksi ihmistä!
Päärynäeläimen jengihän se siellä oli salaisena Joulukissana, oikein iso kiitos tosi kivoista lahjoista ja hyvää joulunaikaa teille kaikille 💝


Loppuun vielä kuva meidän joulukissapaketin pakkaamisesta.


Tytöt olivat mukana pahvilaatikon valinnassa erittäin innokkaina, mutta loput pakkaushommat mami sai hoitaa ihan itse, koska tytöillä oli muuta puuhaa.
Paketin avaamisesta voi lukea täältä: Mannilainen. Oikein ihanaa joulun aikaa myös heille!





tiistai 28. tammikuuta 2020

Katsaus vuoteen 2019, osa 3

Loppuvuosi vielä, Sofi kertoo


Syyskuu

Heti syyskuun alussa mä jouduin koppakyydillä ellille ja mami jätti mut sinne! Sitten en muistakaan mitään ennen kuin heräsin ja suu oli ihan outo. Päässäkin humisi vaan. Huomatkaa uusi, iso ja hieno koppa!



Ne olivat siellä kuvanneet mun suun ja taas lähti kolme hampia. Uhkasivat, että seuraavaksi on vuorossa kulmurit. Tämä hammassyöpymäsairaus ei ole kiva ollenkaan. 

Kotona mä sitten pakenin sängyn alle, kun oli niin höperö olo kaikista lääkkeistä. Onneksi tällä kertaa ei kauheasti valunut kuolaa. 
Seuraavana päivänä olin jo kunnossa ja pehmeä ruokakin maistui. Parin viikon päästä puputin jo normaalisti lihaa ja raksuja.



Olgan ei tarvinnut mennä vielä edes hammaskiven poistoon, mutta silti se näytti nyrpeää naamaa. Ei vissiin tykännyt kuvaamisesta.



Mami kävi syyskuun lopulla katselemassa eri rotuisia kissoja esittelynäyttelyssä Salossa ja kukas muu kuin Pärre se siellä niin reippaana elämänsä ensimmäisessä showssa.


Olga nykyisellä mielipaikallaan mamin sylissä rapsutettavana.




Lokakuu

Mitenkäs me ollaankin eksytty näin lähekkäin, ei kuulu tapoihin? Olisikohan joku milenkiintoinen herkku tai lelu lähettyvillä.



Mun pitää taas auttaa mamia työtöissä, ei siitä muuten mitään tulisi.



Harjaaminen on ihanaa! Me rynnätään molemmat kilpaa paikalle, kun kuullaan, että harjalaatikko kolahtaa. Joskus mami joutuu harjaamaan kahta kissaa samaan aikaan.



Täältä padilta löytyy jotain kivaa kissoillekin, ainaskin lintu- ja hiirivideot on jänniä!



Mami lähti lomalle Portugaliin ja me tyypin kymmenen tähden hotelliin täysihoitoon. Kummallakohan mahtoi olla hauskempaa?

Lissabonistakin se bongasi kissan



Lissabonilaisella ostarilla oli sisustuskauppa täynnä ihania kissatavaroita. Onneksi mami oli sen verran järjissään, että toi vaan vähän tuliaisia eikä mitään astioita.


Cascaisin vanha kaupunki


Tämmöinen iso kissakin siellä oli! Aidan takana eläintarhassa onneksi.


Lissabon on rakennettu kukkuloille, siellä sai mamin reisilihakset kyytiä!



Marraskuu

Vähän Olga mököttää, kun mami oli niin pitkään poissa. 
Ei kyllä pitäisi, kun meillä oli tosi kivaa tyypin hoidossa.



Mä kyttään usein eteisen lipaston päällä ja kun mami kumartuu laittamaan kenkiä, niin singahdan selän kautta vaatekaapin ylähyllylle. Tuonne ihan ylös en ole vielä päässyt, mutta sekin on suunnitelmissa.



Kiskateille syntyi rokkipoikia ja mami pääsi katsomaan niitä, kun ne oli vielä ihan pieniä. 




Joulukuu

Mami reissasi taas työn takia etelässä.

Tässä Vilnan joulu"kuusi". Siellä oli todella kaunis ja tunnelmallinen joulutori kuten myös koko jouluasuinen vanha kaupunki.



Riikasta löyty kissatavarakauppa


Paketoitiin ja saatiin joulukissapaketteja.
Olga auttaa paketoimisessa - vai olikohan siitä apua?



Mä tarkistan, keneltä me saatiin joulukissapaketti. Nuuhkis!


Tuli joulu ja mami vaihtoi joululakanat, mä autoin!



Joulukuun lopussa oli vielä erityinen eläinviikonloppu, kun Tassulinnan emäntä tuli meille kylään.

Käytiin katsomassa Aino -neitiä Päärynäeläimillä.



Siellä viipotti myös lauma frettejä ja Mauno -kissa, jotka tässä nauttivat herkkutahnaa sulassa sovussa. Taloudessa asustaa myös iso liuta hieman hiljaisempia eläimiä, suosittelemme piipahdusta blogiin :) 


Vaan arvatkaas kuka tämä komistus on! Mami oli ihan lääpällään, kun pääsi häntä moikkaamaan, sillä sellainen sydäntenmurskaaja tämä Penan, Punkun ja Pärren "serkku" Leevi on. 



Pisteenä viime vuoden i:n päälle oli merkittävä kissaseurapiiritapahtuma eli rokkipoikien kissanristiäiset, joista kirjoitettiin laajasti blogistaniassa. (Tassulinna, Naukula, Hupsut ja Kiskatit)

Tässä Vauhtiveikko ja Veli Vikkelä keräävät voimia, jotta jaksoivat viihdyttää ihailevia kissatätejä.



Huh, nyt on vihdoin viime vuosi paketissa! Katsotaan, jaksetaanko tänä vuonna päivitellä vähän useammin :)

Reipasta vuoden jatkoa kaikille lukijoille!



keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Katsaus vuoteen 2019, osa 2

Heinä - elokuu, Sofi kertoo


Heinäkuu

Chillailtiin ja söpöiltiin.


Mami matkusti TAAS Tanskaan - en arvosta, kuten kuvasta näkyy. No onneksi sillä alkoi myös loma, niin pysyy edes vähän kotona.

Mutta...kuljetuskassi, mitäs tämä tarkoittaa?

Ääks, vuositarkastusaika, äkkiä kappiin piiloon! (mehän ei koskaan olla muuten näin lähekkäin)



Mamin kommentti: Ellillä otettiin senioriverikokeet molemmilta ja tehtiin perustarkastus. Kaikki oli muuten hyvin, paitsi että Sofilla taas edessä hammasremonttia. Varattiin siihen aika syyskuun alkuun.

Sulka saa kyytiä. Mami keräsi niitä ison pussillisen jemmaan talven leikkeihin.



Saatiin uusi, komea raapimatolppa, joka on turkulaista käsityötä.



Mutta kukas tässä kassissa on?


Iiks, Penan poika, joka muutti isukkinsa ja Punkun kaveriksi! 

Mami kävi poikien ihmisen ja tyypin kanssa hakemassa penskan Helsinki-Vantaalta, jonne tämä oli matkustanut Ruotsista. Jännä reissu pienelle pojalle, mutta tässä jo oman ihmisensä sylissä turvassa. 



Tämä herra toi penskan Ruotsista Suomeen :)



Kissabloggaajat järjestivät tapaamisen Hämeenlinnaan, jossa kävimme kissanäyttelyssä sekä Kissakoti Kattilassa. Siellä pääsimme näkemään, millaista hienoa eläinsuojelutyötä vapaaehtoiset tekevät. Iso kunnioitus heille!

Tässä muutama Kattilan asukas.




Tämä veijari meni omin lupineen tutkimaan kissablogaajien tuliaiskasseja :)


Näyttelystä meille kotiutui uusi peti. Vanha Kivikiss taustalla olikin jo tullut tiensä päähän.



Elokuu

Pesulasta tullut matto, omat hajut pitää saada takaisin.



Kaninkarvahuiska on ihan paras lelu!



Penan poika, joka sai nimen Pärre, saa elämänsä ensimmäisen muikun! Hyvin maistui.



Mamin tukka tarvitsee kissankuolageeliä.



Älä häiritse!



Käymässä Anan, Ilonan ja Zetorin luona, Zetor ei saisi mennä kahvipöydälle...




Turun kesän suuri nähtävyys Jumikulaari liikkuu sittenkin!



Mami kävi Riikassa, josta löytyi kissa ja vanhoja autoja. 
Tämä sama kissa on ennenkin osunut mamin kameran linssiin :)



Volgaklubin kokoontumisajot


Kukahan on avustanut mamia lakanoiden vaihdossa?