Sivut

maanantai 24. joulukuuta 2018

Ihanaa joulua!





Mehän ei siis oltais suostuttu poseeraamaan, mutta mami...!

Kivaa joulua kaikille!


maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulukissa, osa 2

Meidän lahja!


No niin, nyt päästään asiaan! Meille tuli aivan ihana laatikko postikissalta, katsokaa vaikka!

Laatikon päällä oli Joulukissan kuva!

Mami avasi laatikon oikein varovasti, että kuva ei vaan mennyt rikki. Kun sitten vihdoin saatiin se auki, niin sieltä löytyi vaikka kuinka monta pakettia!


Nuuh nuuh, ketkäs ne on jättäneet tänne tuoksuterveisiä?

Ollaanko me oikeasti oltu NÄIN kilttejä?

Lahjapakettien avaus oli niin jännää, että siinä pääsi tapahtumaan tällainenkin outo tapaus. Ihan vahingossa näin kävi, lahjat sekoitti päät 😻

Anna pusu!

Paketeista löytyi vaikka mitä! Kilipalloja, höyhenhuiska, hiiruja, leluja, nannaa, mamille suklaata ja ihana muistikirja.

Tuo vihreä edessä on suklaata, ei sitä raaski avatakaan, kun on niin hieno kääre

Mutta ehdottomasti paras on tämä, mami repesi nauramaan, kun näki sen

Kuin kaksi marjaa, hih!
Tarkkasilmäisimmät jo näkivätkin, ketkä olivat meidän Salaiset Joulukissat (ja Joulukoira).

Tässäkin on Joulukissan kuvia
Kiitos ihanasta paketista ja oikein hyvää joulun odotusta Niemenokan nelijalkaiset eli Tarmo, Tornado, Taavi ja Toivo sekä Nina ja Into 💝

Toinen kilipallo on jo piilotettu yötä varten jonnekin nurkkaan ja huiska on saanut kyytiä. Sofi nukkuu Grumpy poron vierellä ja nameja on maistettu. 








perjantai 7. joulukuuta 2018

Joulukissa, osa 1

Lahjan pakkaus


Olga kertoo:
Me osallistuttiin tänäkin vuonna Tassulinnan Tuijan (mun rakkaan Maxin ❤ emäntä) järjestämään hurjan kivaan Salaiseen Joulukissaan. Siinä osallistujat lähettävät lahjan arvotulle kissakamulle/kamuille ja saavat lahjan joltakin toiselta. Jännitys säilyy lahjan avaamiseen asti (vaikka nykyään Posti pilaakin yllärin, jos kurkkii sovellusta).

Pakattiin yhdessä mamin kanssa lahja viime viikonloppuna ja muistettiin laittaa omat tuoksuterkutkin mukaan.

Muista nyt mami laittaa meidän terkut mukaan kans!


Saanko mä valita paperin? Eikä sitten laiteta nauhoja, että ei ne vaan mene vahingossa meidän kamujen suuhun!

Toivottavasti lahjat on mieluisia meidän salaisille ystäville. Ollaan jo vakoiltu sieltä Postin sovelluksesta, että paketti on löytänyt perille 😉

Hauskaa ja jännää joulun odotusta kaikille!


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Aika kuluu ja kuluu ja kuluu...

Hupsis, kohta puoli vuotta...


… edellisestä blogipostauksesta. Mutta se EI ole meidän vika, oltais annettu aiheita vaikka kuinka paljon.

Hyvää meille kuuluu, olla köllötellään, tarkkaillaan tipuja, riehutaan, söpöillään, nukutaan ja syödään.

Tässä lyhyesti viimeisen puolen vuoden kohokohdat:

Kesäkuu
    • Mami kävi katsomassa Ruotsin poikia Penaa ja Punkkua sekä niiden ihmistä. Oltiin Tyypillä hoidossa sen aikaa ja oli kivaa.
Kuka kumma tuo on?
Heinäkuu
    • Oli kamalan kuuma ja mamilla alkoi loma. Se oli ostanut itselleen uuden kulkupelin ja ajeli sillä innoissaan. 
    • Olgan anoppi kävi kylässä 💖. Siitä vierailusta on juttua täällä.

Elokuu
    • Oli edelleen kamalan kuuma ja mamilla jatkui loma.
    • Me käytiin ellillä vuositarkastuksessa. Olgaltakin otettiin jo senioriverikokeet ja molemmilla oli kaikki arvot kohdallaan.
    • Kissabloggaritapaaminen Tampereen kissakahvilassa. Kaikki muut bloggarit onkin kirjoittaneet siitä, noloa.
    • Meille tuli kummallinen, itsekseen kulkeva imuri.
Mikä ihmeen härveli?

Syyskuu
    • Frieden ja Figon ihminen kävi kylässä, siitä on kerrottu täällä.
    • Mami oli Tanskassa vähän pidemmällä työmatkalla ja me päästiin taas Tyypin kymmenen tähden hotelliin.
    • Saatiin hajuterkkuja Ilonalta ja Zetorilta, kun mami kävi siellä auttamassa peukunkynsien leikkauksessa.
    • Mami kävi rokkimimmien palvelijan kanssa katsomassa Sinisiä kissoja
Anya söpöilee

Lokakuu
    • Mamin reissukuukausi. Se oli monta yötä poissa, mutta ei yhteen menoon, niin me oltiin kotona ja Tyyppi kävi meitä hoitamassa ja leikittämässä joka viikko.
    • Kaksi kissakahvilavierailua: vanha tuttu Tallinnan Nurri ja uusi kohde Vilnan kissakahvila (aivan ihana paikka, suosittelen!).
Vilnan kissakahvila

Marraskuu
    • Ja taas mami reissaa - nyt lomamatkalla, joten mekin päästiin lomalle Tyypin luokse. Leikittiin, riehuttiin ja pidettiin huolta, että Tyyppi ei nuku aamulla liian myöhään. 
    • Turun kissanäyttely, jossa oli tuttujakin kissoja
Eikös olekin tutun näköinen tyttö? Kenenköhän sisko lienee :)

Tässä siis pikakatsaus viimeiseen puoleen vuoteen. Olishan tässä ollut paljon aiheita, joista kirjoittaa, mutta kun ei vaan ole ollut inspiraatiota - näin se mami selittelee. Nyt kuitenkin me luvataan, että mami kirjoittaa ainakin kahdesta aiheesta tuolla listalla ja te saatte ehdottaa kommenteissa, mitkä ne olisivat.

Kivaa joulunodotusta kaikille ja koittakaa kestää tämä pimeä ja synkkä talviaika!


torstai 21. kesäkuuta 2018

Synttärityttö Olga

Jo 9 v nuori


Hupsis, taas mami mokasi! Mun synttärit olivat jo eilen, mutta postaus tulee myöhässä. Jonnekin Instaan se oli sentään ehtinyt laittaa kuvan eilisen puolella.

Ensin mua väsytti ihan kauheesti...





Mutta kun sain namia, niin piristyin


Onnea rakas höpsö kippurahäntä pitkäsääri Olga! 


PS. Ensi vuonna onkin sitten kunnon bileet!
 

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Sofi 12 v

Onnea meidän mussukka!



PS. Syntsät oli jo eilen, sain nameja ja katkiksia. En kauheasti jaksanut leikkiä, kun oli niin KUUMA! Mami osti kuulemma minulle itselleen lahjaksi punaisen paholaisen, joka tulee parin viikon päästä?
 

lauantai 31. maaliskuuta 2018

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kissasirkuksessa

Tutustumassa sijaiskotitoimintaan


Meidän mami pääsi tutustumaan Pesu Ry:n sijaiskotitoimintaan Pissasirkuksen ihanaan retrotaloon Tassulinnan, Naukulan, Ilonan ja Zetorin, Trio Miumaun ja Kissakolmion edustajien kanssa. 

Aluksi vastaamme astelivat talon omat viisi kissaa kuka rohkeasti tepsutellen ja kuka varovaisesti kurkkien. Herkkuja pursuavat tuliaiskassit olivat kaikkien kiinnostuksen kohteena ja ollessamme moikkaamaassa sijoituskissoja yläkerrassa, oli maistiaiset jo otettu ihan omin luvin.

Neffi ja Kirppu näkivät jotain jännää

Mörri nauttii vieraiden antamasta rapsutuspalvelusta

Tiuhti (tai Viuhti?) on vähän ujo

Tapasimme myös kaikki seitsemän talossa tällä hetkellä olevaa sijoituskissaa, jotka odottelivat pääsyä varsinaiseen sijaiskotiin. Sieltä ne sitten kukin aikanaan lähtevät omaan loppuelämän kotiinsa. Oli aivan uskomatonta nähdä, miten lähes-villikissoistakin on kuoriutunut sellaisia halimussukoita kuten vaikka tämä Ässä.

Komea Ässä taisi viedä meidän kaikkien vieraiden sydämen ❤
Suloinen mustavalkoinen Agron ei ollut koskaan aikaisemmin osannut leikkiä huiskalla, mutta kun Naukulan mamma tarttui huiskaan, niin kyllä lähti! Kissa oppi leikkimään huiskaleikkejä niinkuin ei olisi koskaan mitään muuta tehnytkään 😻 Varsinainen kissakuiskaaja tämä Mamma Naukula!

Agron oppi leikkimään!

Tippa tuli linssiin, kun kuunteli Riksun kertomuksia kissojen taustoista ja mahtavasta eläinsuojelutyöstä, jota nämä vapaaehtoiset tekevät. Iso kunnioitus ja kiitos heille!

Daalia on vähän kurjan näköinen, kun allergia vaivaa

Tämä suloinen kisu oli vielä niin ujo, että piilotteli kopassa

Tämä kaunotar olisi ollut rapsuteltavana vaikka kuinka kauan

Kiitos Riksulle, että pääsimme ihan tassusta pitäen tutustumaan tähän arvokkaaseen toimintaan.

Voit osallistua kissojen ja muidenkin kaltoin kohdeltujen eläimien suojeluun tukemalla eläinsuojelutyötä raha- ja/tai tarvikelahjoituksin. Lisäinfoa löytyy Pesu Ry:n sekä muiden paikallisten eläinsuojeluyhdistysten sivuilta.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Mistä löytyis?

Bloggari


Onko tämä enää mikään blogi? Edellisestä päivityksestä on miljoonatuhatta viikkoa! Mami on laiskaaaaa!

Meille on tapahtunut vaikka mitä!

Ollaan matkailtu ellille (rutiinikäynti, silti tyhmää) ja tyypille (kivaa) 

Käytiin tyypin residenssissä lepäilemässä

Miten Sofi on päässyt eteisen kaapin ylähyllylle?

Sofi yrittää olla söpönä, että mami ei lähtisi töihin

Sofi telttailee keskellä talvea!

Olgalta katosi pää!

Onneksi se pää löytyi :)

Kissatäti kävi rapsuttelemassa

Mami kävi katsomassa taas rokkipentuja

Sofi villikoi

Sofi näyttää hölmöltä

Sofi auttaa mamia työnteossa

Kohta lähtee!!!!

Uusi matto on Sofin rakas

Tänään aurinko paistoi partsille jo aika lämpimästi

Tämmöistä menoa meillä on ollut. Ruvetaan tässä heräilemään talven pakkasten jälkeen kevään auringon mukana, niin jospa blogiinkin tulisi sitten useammin päivityksiä.

Kivaa kevään odotusta kaikille kamuille!





















sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Rokkibabyt

Saivat viralliset nimet


Miukumaan edustaja oli kutsuttu loppiaisena Kiskateille kissanristiäisiin. Ja kyseessä ei ollutkaan mitkä tahansa kissanristiäiset, vaan kuuden (!) rokkipennun virallisten nimien julkistustilaisuus.
Kuten tällaisen juhlallisen tilaisuuden luonteeseen kuuluu, paikalle oli saapunut myös runsaasti lehdistön kissablogistanian edustajia. Tassulinna, Naukula, Triola sekä Sinisten kissojen tarinat oli lähettänyt edustajansa raportoimaan tästä historiallisesta tapahtumasta.

Vieraat toivat tietenkin mukanaan ison kasan lahjoja sekä pennuille, äipälle ja tädeille; jotain taisi tulla myös palvelusväelle.

Tädit Rudi ja Pate tarkastavat, että pentujen saama unipussi on turvallinen. Äippä Eddie katselee vierestä. 
Pennut tarvitsevat paljon unta kasvaakseen isoiksi ja reippaiksi kissoiksi
Tenavat olivat tottuneita käsittelyyn ja saimme paijata ja pusutella niitä yllin kyllin ❤


Joskus on ahdasta


Ruoka maistuu pennuille ja äidille. Ristiäisten juhlatarjoiluna oli keitettyä seitä.

Sei oli niiiin hyvää, että piti ihan murista, kun sitä syötiin. Osa paloista taisi keittämisestä huolimatta olla vielä eläviä, kun niitä piti tappaa pitkin keittiön lattiaa 😊


Maitobaarista voi sitten ottaa alkupalat ja jälkkärin.
Eddie jaksaa hoitaa lapsosia huolella, vaikka varmasti on ollut rankkaa kasvattaa kuutta tenavaa.
Ihmisille oli kissamaista tarjoilua, nam!


Nimet julkistettiin juhlallisesti lampaantaljalla kellien

Nämä olivat hauskimmat ristiäiset, jossa olen koskaan ollut. Päähenkkissat olivat vastustamattoman suloisia, tädit söpöjä ja äippäkissa väsymyksestään huolimatta suloinen. Oli myös mukava tavata bloggarikavereita pitkästä aikaa. 

Kiitos Satu ja Kiskatit, että järjestitte tämän unohtumattoman iltapäivän!