Sivut

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kylässä

Kymmenen tähden hotellissa


Olga kertoo:

Muistatteko, kun P&P oli kymmenen tähden hotellissa? No nyt me päästiin SAMAAN paikkaan kyläilemään kahdeksi yöksi ja päiväksi! Mami selitti, että se lähtee jonnekin töihin -matkalle, eikä meitä voi jättää kahdestaan niin pitkäksi aikaa. Pojat olivat kertoneet, että me saadaan nyt käyttää tyypin hotellia, kun ne itse ei sinne pääse.

Mami, minne me oikein mennään?
Yhtenä iltana mami sitten ihan yllättäen kaappasi meidät kasseihin ja lähdettiin autolle. Matka oli kyllä ihan lyhyt, ei ehditty edes neuvoa ajamisessa kun jo oltiin perillä. 

Kun päästiin kasseista pois, niin mä lähdin heti tutkimaan kaikki paikat ja nuuskimaan uudet hajut. Siellä oli ihan selvästi vielä Penan ja Punkun hajuja jäljellä, ainakin sohvassa! Sofia pelotti ja se luikki melkein heti sängyn alle piiloon. 

En tuu pois sängyn alta! 
Siellä oli yksi ihan kummallinen huone, jonka mä heti valloitin! Sinne mentiin kylppärin läpi ja siellä oli sellaiset kiipeilytelineet, niin kuin hyllyt. Se tuntui jotenkin niin kissasopivalta paikalta. 

Kissasopiva huone ja oma viltti. Sofikin tuli tänne katsomaan ja sille jäi pitkät päälle.
Mami oli siinä vähän aikaa ja katsoi, että me kotiudutaan, mutta Sofi tais olla sille vihainen, kun ei sinä aikana just tullut sängyn alta kun mami oli katsomassa.

Illemmalla Sofikin sitten uskaltautui pois sängyn alta ja kävi siellä kiipeilytelinehuoneessakin mun kanssa.

Yöllä vedettiinkin jo sitten rallia ja tyyppi ei tainnut paljon saada nukuttua, kun me hypittiin pöydältä sen sänkyyn! Sofi yritti kiivetä verholaudan päälle ja muutenkin mellastettiin.
Me oltiin siellä toinenkin yö ja silloin jo nukuttiinkin; vieläpä tyypin sängyssä!

Tästä voi katsella ulos metsään. Ja vieressä on tuollainen pesä/kiipeilyjuttu.

Mä lämmitin tyypin jalkojakin :)

Sofi rentoutuu

Sohvalla piilossa. Tässä oli poikien tuoksua vielä jäljellä.
Kyllä me ollaan poikien kanssa samaa mieltä, että tämä on paras hoitopaikka ja kymmenen tähteä ei ole ollenkaan liikaa. Meitä paijattiin, leikitettiin ja harjattiin ja saatiin mennä tyypin viereen lepäilemään. Mennään tänne kuulemma aika pian uudelleen, ihan kivaa 😸

Mami kommentoi:

Kissojen roolit menivät ihan nurinnarin tällä vierailulla! Kotona Sofi on selvästi pomo ja myös rohkeampi, jos tulee vaikka vieraita. Olga on vieraita piilossa peiton alla ja kestää aikansa, ennen kun tulee esille.
Täällä Olga otti pomon roolin ja rohkeasti tutkaili paikat sekä myös kaveerasi tyypin kanssa ihan eri tavalla kuin kotona. Sofikin toki rentoutui, mutta Olgan käytös oli kyllä tosi yllättävää. Ota nyt noista kissoista selvää!

Kuvat tyypin ottamia, paitsi ensimmäinen.



22 kommenttia:

  1. Ihana hoitopaikka, ihan paras! Selvästi yhtä hyvä kuin se, missä mun pojat oli reissuni ajan. Ihanaa, että on tällaisia paikkoja ja henkilökuntaa!
    Sofi, sulla on maailman söpöimmät korvakarvat! Ja viikset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan parasta! Voi huoletta lähteä reissuun, kun tietää, että tytöillä on kaikki hyvin.
      Kiitos, mä ihan punastun 😺 - Sofi

      Poista
  2. Reipas Olga! Ja Sofilla aivan ihana tuo rentoutumiskuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masun näyttäminen on kissalta kyllä paras luottamuksen osoitus 😀

      Poista
  3. Mä oon niin ylpeä susta Olga, kun päätit näyttää todellisen luonteesi kun Sofilla meni pupu pöksyyn. Hienoa että lomapaikka kelpaa jatkokäyttöönkin ettekä saaneet porttikieltoa - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saatu porttikieltoa, vaikka yöllä vähän häiriköitiin ja verhotkin oli ihan karvassa!

      Poista
  4. Wau, kymmenen tähden hotelli. Ja toinen Wau, tuosta rohkeudesta. Ihanaa kun piditte tyypistä huolta.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me pidettiin tyypistä hyvää huolta! Valittiin kengätkin kauppareissulle 🙂

      Poista
  5. Eikä?!?! Mieltsii, wow. Tyyppi on jo aikoja ollut meidän idoli, kun sen leluja on saanut täällä blogistaniassa ihailla. Ja sitkun se on vielä kissakuiskaajakin, noin muutenkin. Mä uskon täysin tohon 10 tähteen, jollei se sitten ole alakanttiin arvioitu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kissakuiskaaja, on nähty monta kertaa. Me ollaan tosi onnekkaita, kun on tuollainen hoitaja!

      Poista
  6. Vähänkö kiva että teillä oli kivaa tyypin luona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superia! Ja siellä on vaikka minkälaisia huiskia!

      Poista
  7. Miten hyvä! Kiipeilytelinehuone, rallirata sängylle ja kaikki! Villasukat tyypin jalassa! Kaikki mietitty!

    Figo kylläkin lähettää Sofille sellaisia terveisiä, että on paras olla sängyn alla ensiksi. Hätiköimällä käy vielä huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kissamaisesti mietitty siustus, upeeta! Villasukat on ihan ekstraa, kun mamilla ei oo koskaan sellaisia.

      Sängyn alus on aina paras uudessa paikassa, sieltä voi tarkkailla, että kaikki on hyvin ja turvallista. Ylätassut, Figo! - Sofi

      Poista
  8. Se on kyllä jännä, miten roolit saattavat muuttua! Viimeksi kun I & Z olivat täällä, niin I tuli reippaammin kuljetusboksista ulos kuin Z. Hyvä kyläpaikka teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olgan rohkaistuminen oli todella erikoista. Ehkä uudessa paikassa vaan roolit otetaan uudelleen. Kotona asetelma oli taas heti toisin päin.

      Poista
  9. Tyyppi on selvästikin huipputyyppi!

    Monta tarinaa oon kuullut ja itsekin näin Mustan ja Harmaan kohdalla, että roolit voi vaihtua kun paikka vaihtuu. Jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!

      Tämä oli kyllä aika outoa, koska kotona tämä roolijako on niin selvä. Katsotaan, jatkuuko tämä näin seuraavallakin vierailulla samaan malliin.

      Poista
  10. Pätevän kuuloinen se tyyppi - ja onnekas, kun sai teitä leikittää ja paijata! <3

    VastaaPoista
  11. Hah, ihminen sano, et teidän mami oli sanonu, et te ette oo menossa tonne saunaan, mut me arvattiin, et kyl tekin siellä tykkäätte olla! :D
    Sanokaa tyypille terkkuja meiltä, mieluiten yöllä, jos meette tonne joskus vielä uusiks.
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aika kiva huone, semmoinen pieni ja hämärä. Ja ne kiipeilytelineet oli kans hauskat.
      Mami sanoi, että me voidaan piankin kertoa terveisiä teiltä. Olisko se kerronta semmoista, että hypitään pöydältä sänkyyn keskellä yötä?

      Poista