Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Aika kuluu ja kuluu ja kuluu...

Hupsis, kohta puoli vuotta...


… edellisestä blogipostauksesta. Mutta se EI ole meidän vika, oltais annettu aiheita vaikka kuinka paljon.

Hyvää meille kuuluu, olla köllötellään, tarkkaillaan tipuja, riehutaan, söpöillään, nukutaan ja syödään.

Tässä lyhyesti viimeisen puolen vuoden kohokohdat:

Kesäkuu
    • Mami kävi katsomassa Ruotsin poikia Penaa ja Punkkua sekä niiden ihmistä. Oltiin Tyypillä hoidossa sen aikaa ja oli kivaa.
Kuka kumma tuo on?
Heinäkuu
    • Oli kamalan kuuma ja mamilla alkoi loma. Se oli ostanut itselleen uuden kulkupelin ja ajeli sillä innoissaan. 
    • Olgan anoppi kävi kylässä 💖. Siitä vierailusta on juttua täällä.

Elokuu
    • Oli edelleen kamalan kuuma ja mamilla jatkui loma.
    • Me käytiin ellillä vuositarkastuksessa. Olgaltakin otettiin jo senioriverikokeet ja molemmilla oli kaikki arvot kohdallaan.
    • Kissabloggaritapaaminen Tampereen kissakahvilassa. Kaikki muut bloggarit onkin kirjoittaneet siitä, noloa.
    • Meille tuli kummallinen, itsekseen kulkeva imuri.
Mikä ihmeen härveli?

Syyskuu
    • Frieden ja Figon ihminen kävi kylässä, siitä on kerrottu täällä.
    • Mami oli Tanskassa vähän pidemmällä työmatkalla ja me päästiin taas Tyypin kymmenen tähden hotelliin.
    • Saatiin hajuterkkuja Ilonalta ja Zetorilta, kun mami kävi siellä auttamassa peukunkynsien leikkauksessa.
    • Mami kävi rokkimimmien palvelijan kanssa katsomassa Sinisiä kissoja
Anya söpöilee

Lokakuu
    • Mamin reissukuukausi. Se oli monta yötä poissa, mutta ei yhteen menoon, niin me oltiin kotona ja Tyyppi kävi meitä hoitamassa ja leikittämässä joka viikko.
    • Kaksi kissakahvilavierailua: vanha tuttu Tallinnan Nurri ja uusi kohde Vilnan kissakahvila (aivan ihana paikka, suosittelen!).
Vilnan kissakahvila

Marraskuu
    • Ja taas mami reissaa - nyt lomamatkalla, joten mekin päästiin lomalle Tyypin luokse. Leikittiin, riehuttiin ja pidettiin huolta, että Tyyppi ei nuku aamulla liian myöhään. 
    • Turun kissanäyttely, jossa oli tuttujakin kissoja
Eikös olekin tutun näköinen tyttö? Kenenköhän sisko lienee :)

Tässä siis pikakatsaus viimeiseen puoleen vuoteen. Olishan tässä ollut paljon aiheita, joista kirjoittaa, mutta kun ei vaan ole ollut inspiraatiota - näin se mami selittelee. Nyt kuitenkin me luvataan, että mami kirjoittaa ainakin kahdesta aiheesta tuolla listalla ja te saatte ehdottaa kommenteissa, mitkä ne olisivat.

Kivaa joulunodotusta kaikille ja koittakaa kestää tämä pimeä ja synkkä talviaika!


10 kommenttia:

  1. Hihii! Me on päästy tänne! Oli tosi kiva, kun päästitte teidän mamin käymään täällä. Varmaan uskallatte päästää joskus uusiksikin, ku päästettiin se takas kotiin?
    Me haluttais kuulla enemmän juttua sielt meillekin tutusta hotellista!
    -P&P

    Onpas muuten nätti likka tossa vikassa kuvassa! Kennelläköhän sitä vois olla noin nätti systeri? -Punkku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai me päästetään se uudestaan, kun se olis itse ihan innoissaan tulossa. Niin ja me päästäis Tyypin resorttiin. Siitä resortista meidän pitääkin sitten kirjoittaa 😀

      Hih, olisko sun sisko, Punkku? Vaan tiedätkös, että sulle on syntynyt VIISI uutta siskosta ihan just!

      Poista
  2. Oi Olga, ihana kuulla sinusta! Mutta sinusta oli liian vähän kuvia! Tilaan lisää Olga- kuvia ja juttuja! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitäähän meidän laittaa lisää Olgan kuvia Maxille ❤️

      Poista
  3. Irtsarikuvia teistä syksyn varrelta. Todistusaineistoa teidän touhuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuvia on, laatu onkin sitten toinen juttu. Laitellaan 😀

      Poista
  4. Teillehän taitaa kuulua ihan hyvää vaikka mami noin usein matkusteleekin; hyvä juttu. Jatkakaa samaan malliin!

    Itsekseen kulkeva imuri kiinnostaa! :D Ja jos on tallesssa kuvia alkureaktioista niin niitä olis kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imurista meillä onkin jo luonnosta olemassa, pitää jatkaa siitä.

      Poista
  5. Teillä onkin tapahtunut paljon, noin monta kertaa olette olleet Tyypin lomaresortissakin! Ja hämmästyneitä ilmeitä on sekä Penalla ja Punkulla, että Olgalla :D

    Ja nyt kun toiset on kehuneet nätiksi Olgan ja viimeisen kuvan siskokissan (aivan aiheesta kyllä), niin meidän henkeä aivan ahdistaa Sofin jääminen paitsioon! Vaikka Sofi on niin kaunis ja ihana! Nuin, nyt on korjattu se asia: ♥ Sofille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Sofi kiittää ❤️
      Me tykätään käydä Tyypin resortissa, vaikka koti onkin paras paikka. Parasta on, kun Tyyppi käy meitä hoitamassa täällä.

      Poista