Sivut

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mamin Helsinginreissu vol1

Helsingin Kissakahvila


Annamme mamille nyt kirjoitusvuoron, kun se jätti meidät kaksin koko päiväksi ja kävi katsomassa ja paijaamassa ihan muita kissoja. Olemme närkästyneitä!

Eilinen oli siis jokaisen kissafanin toivepäivä. Olin ensin aamulla Helsingin Kissakahvilan bloggaritapaamisessa ja sen jälkeen pääsin katsomaaan maailman ihaninta kissapoikaa ja hänen perhettään. Siitä lisää myöhemmin ♥

Kissakahvila oli avannut ovensa tällä viikolla, mutta saavuttanut jo suuren suosion. Paikat on täyteen varattu elokuun alkuun, mutta muutama paikka on aina varattu satunnaiselle sisälle poikkevallekin.
Tyylilyyli oli kiinnostunut veden pinnan läikehtimisestä
Kissat olivat ihania ja eivät häiriintyneet kissatätien jatkuvasti räpsyvistä kameroista ja höpötyksestä. Ne riekkuivat, leikkivät ja yrittivät varastaa lautasilta lohta tai kermavaahtoa. Kun väsy yllätti, niin sitten nukahdettiin siihen, missä kukin silloin sattui olemaan.
Tarjoilut olivatkin vallan ensiluokkaisia ja maistuvia; ei ihme, että kissatkin niistä kiinnostuivat.
Pete tarkkailee tilannetta
Paikka on sisustukseltaan aika pelkistetty, jos vertaa Tampereen Purnauskikseen, mutta ehkä sillä onkin haettu erottuvuutta. Itse pidän kuitenkin enemmän Purnauskiksesta sen erilaisen fiiliksen takia, mutta nämä ovat makuasioita.

Erityiskiitos Naukulan Mammalle, joka tämän järjesti sekä kiitos Prima Catille tuliaispussista.

Terveiset myös kaikille paikalla olleille kissatädeille, oli ihana nähdä teitä ihan livenä!

9 kommenttia:

  1. Kiitos, kiitos! Mukavaa kun pääsit mukaan :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosi kiva tavata, vaikkakin paikka oli sellainen että vaikka kuinka yritin tsempata ja lähteä juttelemaan ihmisten kanssa niin kissat vaan vei voiton ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina jostain luikahti joku söpöläinen jota piti ihailla tai kuvata.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo oli, vaikka ei paljon ehdittykään jutustella.
      Pete muuten tuossa kuvassa tuijottaa lusikkaa, jolla on syöty lohileivosta ;-)

      Poista
  4. Olisi ollut mukavaa päästä mukaan, reissu on selvästi ollut hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kivaa oli! No, tuut sitten seuraavan kerran.

      Poista