Sivut

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Meilläkin on nyt blogi!

 Esittely

No vihdoinkin mami sai aikaiseksi meillekin blogin! Me ollaan luettu muiden blogeja jo monta vuotta, mutta omaa ei olla saatu, kun mamilla on aina kaikenlaisia tekosyitä. No, ei se osaa kuvata eikä sillä ole kunnon kameraa, mutta kai se jotain räpsyjä meistä tänne onnistuu liittämään.

Pieni esittelykierros näin aluksi:




Minä olen Sofia (tutuille Sofi) ja olen syntynyt 15.5.2006 Turun lähellä maalaistalossa. En muista siitä ajasta mitään, mutta mami on kertonut, että syntymäkodissani oli monta kissaa eikä kovin hyvät olot.
 
Olen kuulemma luonteeltaan tyypillinen kilpparityttö eli omapäinen ja villi, mutta myös varsinainen pusku- ja kehruukone. Olen myös ehdottomasti perheen pomo ja jos on syytä, niin voin jopa näyttää kynttä.


Minä olen Olga ja syntynyt 20.6.2009 Turun Esyn eläinhoitolassa. Mami on kertonut, että minulla oli siellä myös äiti, täti, siskoja ja serkkuja.


Olen aika arka ja maailman kiltein kissa! En ole koskaan edes raapaissut mamia kuin vahingossa. Sofi pomottaa minua, mutta kyllä me joskus nukutaan aika lähekkäin. Ja kyllä mä turvaudun siihen jos on jotain pelottavaa niin kuin vaikka vieraita. Eikä se silloin aja mua pois kun mua pelottaa.


7 kommenttia:

  1. Kyllä teidän mami on nyt tehnyt oikean päätöksen, jokainen kissa ansaitsee oman blogin missä kertoa tärkeistä kissa-asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän eka kommentti, kiitos!
      Joo! Me ollaan ehdottomasti samaa mieltä että ansaitaan blogi ;-)

      Poista
  2. Ihan mahtavaa, että teilläkin on nyt blogi!
    -Pena ja ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo oli aikakin! Meil on vähän saamaton toi ihminen...

      Poista
  3. Tervetuloa kissabloggareiden joukkoon hupsahtaneeseen :)

    VastaaPoista