Sivut

maanantai 7. joulukuuta 2015

Salainen Joulukissa

Paketin avaus Olgan kertomana


Meillä on ollut tuossa työhuoneen pöydällä muutaman päivän hirveen hyväntuoksuinen paketti. Mami sanoi, että se on tullut meille Salaiselta Joulukissalta ja avataan se viikonloppuna, kun on enemmän valoa kuvaamiseen. Voi että meitä on kiinnostanut se paketti jo monta päivää!

Vahdin että kukaan ei vie meidän pakettia

Mami kyllä oli avannut sen jo aikaisemmin, kun se oli niin utelias, että piti saada tietää keiltä se oli. Sit se kumminkin sulki sen uudelleen ja me ei päästy kattomaan. Tosi epäreilua, meillehän se paketti oli! (lähettäjä paljastetaan vasta lopussa, älä kurki etukäteen:))

Eilen vihdoin mami otti sen olkkarin pöydälle ja huuteli meitä. Sofilla oli tärkee päiväuni menossa, joten se ei ehtinyt siihen alkuun, mutta mä tulin heti! 

Oi kun siellä sisällä oli ihania paketteja! Niissä oli kauniit ruusukkeet ja laput päällä, joista tiesi kenelle ne oli. 






Tosi kauniit paketit
Näistä tietää, kenelle paketit on (mun nassu on tossa vähän tiellä)

Mä tunnistin heti meidän paketit, niissä oli niin hyvät tuoksut. Oli siellä kyllä jotain muitakin tuoksuja...mielenkiintoisia...kissamaisia?

Nuuh nuuh...täällä tuoksuu kissa; tai monta kissaa, hmmmm.

Ekaks mä irrotin ne ruusukkeet ja meinasin lähtee jo niiden kanssa leikkimään, mutta mami sanoi, että ne on koristeita, ei leluja. Mä kuulemma revin ne auki ja semmosena ne ei sovi mulle ollenkaan. Pöh, ne oli kivoja!

Kiva ruusuke

Sit päästiin avaamaan niitä paperiin käärittyjä paketteja! Ekasta paketista tuli joulukalenteri! Se tuli tosi tarpeeseen, kun meillä on ollut vaan yks ja sen luukuissa on liian vähän nameja kahdelle. Nyt saadaan molemmat samat namit, niin ei tuu riitaakaan. Kiitos!
Seuraavaks mä valitsin pötkyläpaketin, se oli kuin iso karkki! Karkkiahan siellä olikin, kissankarkkia! Ja siinä ympärillä sellanen vieterilelu. Kiitos!

Nameja, ihquu!


Meille oli vielä kolmaskin paketti, jossa tekstin mukaan oli riehutavaroita. Niin siinä olikin! Kissanminttutyyny, hiiritonttu jossa oli kissanminttua ja sit vielä Cat Dancer :) Kiitos!

Riehuleluja, jee!

Oli se Joulukissa muistanut meidän mamiakin. Mistä se tiesi, et mami tykkää suklaasta ihan kauheesti, onkohan sillä tonttukissoja vakoilemassa? Viimeisessä paketissa oli kolme ihanaa kissasuklaalevyä! Kiitos!

Nää kuvat :)

Saatiin vihdoin lelut pois pusseista leikittäväksi. Niissä oli kyllä huumaavat tuoksut!
 
Pöllyttelyä!
Tässä vaiheessa Sofikin heräsi, kun meikäläinen oli ensin tehnyt kaiken raskaan työn.

Mä yritin pitää puoleni
 
Pakko antaa Sofin kans tutustua lahjoihin
Ihana paketti, lahjat oli tosi kivoja ja laatikko sopivan kokoinen leikkiin ja nakerteluun!


Paketissa oli vielä hieno kirje meidän salaisilta Joulukissoilta, joita oli neljä :)



Oikein iso kiitos täydellisestä paketista Kissakolmion Joulukissat Lilli, Lalli, Crusoe ja Chaplin sekä ihminen! 

Hyvää joulua koko teidän poppoolle!
toivottavat Sofia, Olga ja mami

 

33 kommenttia:

  1. Vähänkö upea paketti! Tuollaiset paketoinnit ja ruusukkeet ja lelut ja herkut ja nuo suklaakääreet :D Mahtava paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella upea! Yksi kuva oli tippunut pois ja lisäsin vielä sen. Täytyyhän leluista olla oma kuva :)

      Poista
  2. Oi kun on hienot paketit teillä! Mekin haluttaisiin tollasia! - Hannibal & Myrsky

    Noiden suklaiden kääreet ovat todella nätit. Niistä saisi hienon taulun... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää Salainen Joulukissa oli kiva idea. Kiitos kuuluu Tassulinnaan, josta tämä sai alkunsa.

      Poista
  3. Ihanaa, paketti pääsi perille ja vielä kunnossakin! Kiva kuulla, että oli onnistuneet lahjavalinnat :)
    - emäntä

    Tykkäsittekö kissanminttuleluista? Meinasin paketointivaiheessa viedä ne mennessäni, oli niin huumaavat tuoksut jo noiden pussien läpikin!
    - Crusoe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot lahjat tosiaan ja onnistuneet!
      Niissä kissanminttuleluissa on tosi vahvat aromit. Mami vähän säännöstelee meidän pöllyttelyjä niiden kanssa :)

      Poista
  4. Hieno paketti ja kivaa juttuu :) Meidän Salainen Joulukissa paljastuu ylihuomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin maltamme odottaa mitä teidän paketista löytyy!

      Poista
  5. Hieno paketti. Tai siis paketit...
    -ihminen

    Ettei vaan ois toi iso hiiru sellanen virmajuurihiiru? Näyttää ihan sellaselta, tuoksuu tosi hyvälle, mut ihminen kyl väittää, että ihan kauheelle...
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän oli samanlainen! Mä mietinkin et missä mä sellaisen näin :)
      Siinä luki kissanminttu, mutta mäkin nuuskuttelin, että on siinä muutakin. Oliskohan molempia? On ainakin hyvä pöllyttelyhiiru. t. P
      Ihana tuoksu siin ainakin on t. S&O

      Poista
  6. Eikä miten kiva paketti!! Kyllä teidän kelpaa ♥ Mitähän se meidän emo keksii meiän arvontaan.. Ja kyllä kuulit oikein se vaan pitää arvontoja vaikka sillä ei oo ees vielä lahjaakaan ostettuna, huoh ihmiset..
    -Ruffe ja Coco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on vielä runsaasti aikaa keksiä sopiva arpajaisvoitto. Auttakaa sitä emoa antamalla kissamiasia ohjeita.

      Poista
  7. Miten jännittäviä hetkiä! Iiiiks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli! Tolla mamilla vaan kesti niin kauan se avaaminen, mä olisin hoitanut sen paljon nopeemmin. t. Olga

      Poista
  8. Ihana paketti, ja miten jännittävä! Vähänkö teitä on onnistanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jännää! Me saatiin kyllä just mainio paketti.

      Poista
  9. Kivoja paketteja ja loistavaa, että teillä on nyt molemmilla omat joulukalenterit ja nameja jokaiselle päivälle! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Olga vaan tahtoo tunkea munkin kalenterille, se on niin ahne. t. Sofi

      Poista
  10. Aivan upea paketti! Niin saatiin mekin ja tänään postattiin siitä.
    Ihanat nuo suklaat! Mistähän se kissakolmion emo on nuo löytänyt?

    Mukavaa joulun odotusta, kun nyt pääsette joulukalentereitakin avaamaan, molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli kans kivat paketit ja jokaiselle omat. Näytti olevan ihan ruuhkaa siinä avaustouhussa :)
      Suklaissa oli onneksi tarra takana ja ne on Punnitse ja Säästä -liikkestä. Täytyy pitää mielessä, noi on hienoja lahjoja kissaihmisille. Vielä en oo raskinut avata, mutta voipi olla, että viikonloppuna aukee yksi...
      Mukavaa joulun odotusta teillekin!

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Voi miten kiva paketti. :) Ihanasti nähty vaivaa tuossa paketoinnissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hienot paketit. Varsinkin, kun Kissakolmion ihmisellä oli varmasti muutama innokas apuri pakkaamassa :)

      Poista
  13. Oijoijoijoijoijoi miten loistava lahja !! Ja ihana tarina, kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli niin kivaa siinä avaamisessa, että tuli kiva tarina. t. Olga

      Poista
  14. Ihanat paketit! Varmasti oli mieleiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanat! Suklaatakin on jo maistettu, on ihanaa tummaa ja täyteläistä.

      Poista
  15. Noihin paketteihin oli nähty vaivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Laput ja ruusukkeet ja kaikki - todella ihania.

      Poista
  16. Olipa kivat lahjat ja kirjekin! Luin tämän salaa, etteivät Nuppu ja Juju nähneet. Nekin olisivat halunneet osallistua salaiseen joulukissaan, mutta emo teki oharit eikä ilmoittautunut. :-/ Ehkä seuraavan kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija jo vähän taisi luvata, että ensi vuonna on uusi kierros. Sitten pidätte huolta, että emo ei unohda ilmoittautua :)

      Poista