Sivut

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Porvoon mitalla

Kissamuseo ja esy


Joo joo, ei meistä vieläkään mitään, mutta onneksi kaverit kirjoittaa: Vierailu ja Apulainen. Meillä on kaikki hyvin ja voidaan paksusti, mutta ei liian, kuten ell -täti sanoikin. - Sofi ja Olga

Mami lähti eilen aamulla huristamaan Kiskattien luokse ja ehti vähän silittelemään Rokkimimmejäkin, ennen kuin ihmiset lähtivät kisuautolla ajelemaan kohti Porvoota. Siellä kohteena oli Tassulinnan ja Naukulan henkilökunnan järjestämä ihana kissabloggareiden miitti Porvoon kissamuseossa sekä Porvoon esy:n Tolkkisten kissatalolla.

Misse toivottaa tervetulleeksi kissamuseoon

Museossa oli tuhansia esineitä ja toinen mokoma vielä varastossa.
Moni meistä tunnisti sieltä lapsuutensa kissa-aiheisia tavaroita ja kirjoja :)

Oli kirjoja joka maailman kolkalta usealla eri kielellä

Museossa oli myös hyväntekeväisyyspuoti/kirppis.
Tämä ostos oli kantajalleen ihan nappi, vaikka ei kissa-aiheinen olekaan
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ottakaa rohkeasti yhteyttä ja sopikaa vierailusta.
Kiitos Hannelelle ja Hannulle ihanasta vierailusta ja makoisista tarjoiluista.
 
Museolta jatkoimme Tolkkisten kissatalolle, jossa kissatalon aktiivit avasivat ovet ihan meitä varten. Talo on vanha koulu, joka on vuodesta 1994 toiminut kissatalona täysin vapaaehtoisvoimin. Kissat olivat omissa huoneissaan kahta lukuun ottamatta, koska monet olivat vielä niin arkoja, pieniä tai vasta taloon tulleita, että niiden oli turvallisinta katsella vierailijoita laskin takaa.
Tilat olivat erittäin siistit ja tunnelma kotoisa. Huomasi, että kissoissa todella välitetään ja niitä hoidetaan huolella.

Pikkuisen jännittää, kun niin moni kissatäti kurkki ikkunan takaa ja lässytti.
Kuvassa ei valitettavasti näy kunnolla, että hänellä on ruskeankirjava häntä :)

Perhe on päässyt turvaan

Ja sokerina pohjalla Karri! Noin 5 v syötävän suloinen poika, jonka sai melkein pistää solmuun. Paljasti masunsa rapsuteltavaksi ja kehräsi. Olimme Kiskattien ihmisen kanssa täysin myytyjä ja ihme oli, että tämä hurmuri ei päätynyt kisuauton kyytiin lounaiseen Suomeen :)
Sofin ääni takaraivossa tosin ilmoitti selvästi, että hänen armonsa ei tätä hyväksyisi... 
IIIIHAAAANAAAA!!!

Erityiskiitos Tuijalle ja Merjalle järjestelyistä, Sadulle kyydistä ja poketusseurasta, Pirkolle, Leolle, Tuijalle ja Sadulle ruokailuseurasta sekä Primacatille tuliaisista. Lelu otetiin jo heti kotiin tultua huolelliseen käsittelyyn ja namit maistuivat lohdutukseksi mamin pitkästä poissaolosta.  

Kaikille osallistujille kiitos seurasta, oli taas niin kiva nähdä teitä kaikkia! Seuraavaan kertaan :) 


25 kommenttia:

  1. Voi että, ihana raportti! Ja Karri ♥
    Miten joku voi hylätä kissan!
    Seuraavaksi juttua TEISTÄ sitten jooko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karri on todellinen sydäntenmurskaaja :)
      Kuuliks mami, juttu MEISTÄ sitten! - Sofi&Olga

      Poista
  2. Kylläpä meillä oli taas kivaa!! Sinun paikalla ollessa on aina 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka tuossa nyt taisi olla PIKKUISEN liioittelua :)

      Poista
  3. Hih! :-D En olekaan näyttänyt vielä Nupulle tuota reppuostosta. Saas nähdä, mitä fashionista on siitä mieltä, mutta emo tykkää! Olipas kivaa nähdä - ja lupaan tulla visiitille, kun pääsen seuraavan kerran teidän tienoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sulle sopiva reppu ja varmaan Nuppukin tykkää!
      Lupaus muistetaan :)

      Poista
    2. Ja tiedoksi, Kiskatit voi bongata matkalla Miukumaahan :) Pieni jalotttelu matkatekoon...

      Poista
  4. Onneksi kaikki kertovat näitä tarinoita, melkein kuin olisi itsekin ollut paikalla! Mutta tuo Karri on kyllä sellainen, että ihme, ettei teistä kukaan sitä mukaansa ottanut. Tai mistäs sitä vielä tietää, ehkä joku menee vielä jälkeenpäin hakemaan sitä ;)

    Teillä on ollut selvästikin mukava reissu! Olisi kiinnostanut itseänikin, mutta ei olisi ollut ruokkijaa omakotileijonille, joten ei voinut lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinun pitää päästä mukaan seuraavalla kerralla. Jos vaikka olisi sitten lähempänä teitä se seuraava :)

      Poista
  5. Kiitos hyvästä seurasta ja kivan raportin olet kirjoittanut ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne! Hyvin jaksoitte, vaikka oli jo pitkä lomareissu takana ja omia poikia varmaan kova ikävä.

      Poista
  6. Oli mukava päivä ja kiva nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tapaamisissa on aina niin hauskaa, kun on ihana porukka!

      Poista
  7. Huh, kylläpä museossa on tavaraa! En ehkä olisi päässyt sieltä vieläkään ulos... :D
    Ihania kisuja, niin ihania, että joku heistä olisi ehkä joutunut muuttamaan Turkuun yhtäkkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museossa pitäisi kiertää sata kertaa, että bongaisi kaiken, niin paljon siellä oli ihania tavaroita.
      Karri oli aika lähellä joutua kyytiin... :)

      Poista
  8. Huippupäivä hyvässä seurassa. Oli kiva tavata kissamaisissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata! Kissaihmiset vaan on niin ihania :)

      Poista
  9. Kissoja, kissoja ja ihana Karri. Mikä pörrömasu, joka selvästi huutaa pusuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan en uskaltanut pussata pörrömassua, vaikka varmasti sekin olisi sallittu :)

      Poista
  10. Arvasinpas heti kuka tuon repun osti, kyllä Ruffen anopin tyyli jo sen verran hyvin tunnetaan ;) Teillä on ollut tosi kiva reissu ja olette nähneet tosi ihania kisuja! Kivaa! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sopii kuin nenä päähän Ruffen anopille tuo reppu 😀
      Oli tosi kiva reissu, lisää näitä!

      Poista
  11. Iih, sait kuvan Karrin pehmomassusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karri oli kyllä koko reissun parasta antia 😀

      Poista
  12. Täällä yksi yhden kissan emäntä liittyi lukijaksi.Ihania kuvia🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, kiva kun liityit!
      Kissoista saa aina ihania kuvia 😀

      Poista