Sivut

maanantai 6. joulukuuta 2021

Täällä ollaan!

 Mitä tapahtui 2021 - osa 1

Tassulinnan emäntä huomautteli meille tuossa taannoin, että voisi sitä tehdä jonkun jutun blogiinkin välillä. No mehän sitten vähän sitä mietittiin ja keräiltiin joitain sattumuksia vuoden varrelta. Eipä niitä ole paljon ollut, kun edelleen maailmaa kiusaa tämä iso K tai C tai mikä se on, eikä mamikaan ole juuri päässyt matkoille.

Tammikuussa autoin mamia palapelin teossa. Samaa harrastusta ollaan jatkettu koko vuosi.


Ulkona oli kauheasti lunta, mutta me katseltiin sitä vaan ikkunasta ja otettiin rennosti.




Helmikuussa oli ystävänpäivä ja mä sain sydämen mun poikaystävältä Maxilta.


Mami on tehnyt koko vuoden työtöitä kotona ja mä olen auttanut parhaan kykyni mukaan. Olen myös esiintynyt videolla piristämässä palavereita.



Huhtikuussa saatiin hienot Ananimalabin seinätelineet. Aluksi ne eivät kiinnostaneet, mutta nyt varsinkin Olga on oikein ihastunut. Sofikin riekkuu niissä silloin tällöin. 



Sofilla oli toukokuussa synttärit. Mami ei jaksa ymmärtää, että Sofi on jo 15 v!



Pääsi mami sitten kyläänkin, kun oli saanut ekan K -piikin. Rokkimimmit olivat saaneet uuden jäsenen bändiin ja pitihän tätä Hanoi -naperoa päästä katsomaan.




Vappua juhlittiin ihan perhepiirissä.


Näin rauhallisesti meidän alkuvuosi meni, ehkä kakkososassa tulee enemmän äksöniä.

10 kommenttia:

  1. Teillä on ollut mukava alkuvuosi; töitä (esiintymistä palavereissa, ikkunavahtimista..), harrastuksia (palapeliä) ja elämästä nautiskelua! - Pepsi

    Oi, sä muistit mun sydämen; ethän särje sitä! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En särje, se on kestävä. Korkeintaan nuolen välillä. t. Olga

      Poista
  2. Jihuu, mukava kuulla teidän kuulumisia! Hyvin näyttää alkuvuosi menneen, toivottavasti vuoden jälkipuolella oli mieleisiä tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin mamille oli mieleisiä, kun näki kavereita. Niin ja oli meilläkin muutama kiva juttu. Niistä myöhemmin lisää.

      Poista
  3. Vihdoin me kuullaan teistä täälläkin. Hi hii, ja meidän kersa pääsi mukaan kuulumisin. Odotamme innolla seuraavaa osaa!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kersat on kivoja, ne pitää ottaa mukaan kuulumisiin. Toki muutkin, mutta kersat yleensä tunkee eturiviin.

      Poista
  4. Hienoa ja oikein, että tulee vuosikatsaus blogiin! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla teistä, kiva että elämä soljuu mallillaan kaikista K- ja C-jutuista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällähän me vietetään rauhaisaa (tai no välillä villikoidaan ihan vähän 😹) kotielämää.

      Poista