Sivut

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Olgan tarina

Rakas Olgamme lähti sateenkaarisillalle 30.6.2022. Tämä on Olgan tarina.

Olga syntyi Turun esyn vanhoissa tiloissa juhannuksena 2009. Kävin ensimmäisen kerran katsomassa häntä elokuussa ja meille Olga muutti lokakuun alussa varhaissteriloituna makkarana sininen sukkapuku päällä. ❤️

Olga otti heti tilanteen haltuun, mutta koskaan ne eivät olleet Sofin kanssa kovin hyviä kavereita. Tulivat toki toimeen, painivat ja leikkivät, mutta eivät nukkuneet yhdessä.

Olgasta kasvoi iso, kaunis kissa. Hän oli älykäs ja aina tosi kiltti. Ikinä en kuullut Olgan sähisevän tai murisevan. Sofi oli selvästi pomo ja Olga alistui siihen.

Noin 3-4 vuotta sitten Olga alkoi oireilla vatsallaan stressitilanteisiin. Kun oli tavallista kotielämää, Olga oli ihan ok, mutta herkästi tuli stressikakkaa. Jos oli pientäkin poikkeamaa vaikka outoja vieraita, remonttia tai ell käyntejä, vatsa meni löysälle. Ellillä tästä mainitsin, mutta sitä ei lähdetty sen enempää tutkimaan, koska kyse oli selvästi stressistä.

Kun sitten oireilua alkoi olla enemmän, kävimme pari vuotta sitten erikoislääkärillä, ultrattiin, otettiin verikokeita ja tutkittiin, mutta mitään erityistä ei löydetty. Tällä käynnillä päätettiin kokeilla gastrointestinal ruokia ja seurata, miten ruokavalio vaikuttaa. Ruoat eivät kovin hyvin maistuneet ja Olga laihtui selvästi, mutta tytöllä olikin jonkin verran ylipainoa, joten laihtuminen ei haitannut. Oireilu kuitenkin väheni ja keskittyi stressitilanteisiin.  

Näin selvittiin vaihtelevasti tähän kevääseen, jolloin ruokahalu huononi edelleen, laihtuminen jatkui ja vatsa oli löysällä. Meillä on ollut tapana tehdä kerran vuodessa senioritarkistus, jossa otetaan laajat verikokeet ja viime syksynä niissä ei ollut mitään poikkeavaa.

Varasin ajan samalle erikoislääkärille kuin pari vuotta sitten, mutta jono oli pitkä ja jouduimme odottamaan yli kuukauden. Tänä aikana Olga oli välillä ihan normaali itsensä, mutta välillä selvästi kipeän oloinen. Vatsaoireet jatkuivat edelleen ja mukaan tuli myös oksentelua. Päätin kuitenkin sinnitellä vastaanottoon asti, koska ruokakin maistui eikä tilanne ollut akuutti.

Viime viikon maanantaina aika vihdoin oli ja taas ultrattiin, tutkittiin ja otettiin verikokeita. Ultran löydöksenä oli muutoksia paksusuolen seinämässä ja haima ei ollut normaali. Tarkemmat tulokset olisivat vaatineet koepaloja eli leikkausta ja siihen en halunnut lähteä, koska Olgan kunto ei ollut kovin hyvä. Alustava diagnoosi oli kuitenkin krooninen tulehduksellinen suolistosairaus (IBD) ja mahdollisesti haimatulehdus. Näihin lääkäri määräsi kortisonia ja pahoinvointilääkettä.

Kun tultiin kotiin, Olga söi vähän ja oli melko pirteä. Annoin ensimmäiset pillerit iltapäivällä ja pian sen jälkeen hän meni hyvin apaattiseksi ja oli tosi kipeän oloinen. Tiistaina aamulla tilanne oli edelleen huono ja soittelin klinikoita läpi. Onneksi sain ajan tuosta läheltä iltapäivällä. Tässä välissä olin saanut Facebookin IBD kissat -ryhmästä vinkkejä, että kortisoni voi ärsyttää mahalaukkua ja ruokatorvea, joten pitäisi pyytää mahansuojalääkkeitä. 

Näitä saimme, mutta tilanne ei parantunut. Keskiviikkoaamulla Olga ei enää pystynyt kunnolla pidättelemään kakkaa, niin tein päätöksen ja varasin eutanasia-ajan illaksi samalta lähiklinikalta. Päivän Olga vain makoili, ei juurikaan halunnut rapsutuksia, söi muutaman raksun ja joi vähän vettä.

Lähtö oli rauhallinen ja olen täysin varma, että tämä oli oikea päätös. 

Olga ei enää kärsi

 


22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka sen viimeisen ell -ajan varaaminen olikin tosi vaikeaa 💔

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran, että lähetitte ihmisenne mamin mukaan saattamaan Olgaa ❤️

      Poista
  3. Voi pientä Olgaa ja voi sinua, kun jouduit vaikean päätöksen tekemään. Oli todella ihanaa Olgan kannalta, ettei kipeänä elämistä pitkitetty. Nopeasti lähtö tuli, ajatukseen tottumiseen varmasti kuluu aikaa. Onneksi sinulla on Sofi, muuten olisi aivan liian tyhjää ♥ Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ❤️ Kyllä sitä odottaa, että Olga tupsahtaa jalkoihin kiehnäämään häntä pystyssä.

      Poista
  4. Olgalla oli hyvä elämä siellä, alkanut varmasti heti kun on vain päässyt sukkapuvusta eroon. Oma ihminen, seurana toveri Sofia. Kipeänä ei ole kiva elää, ja onneksi Olgan ei tarvinnut. Oikea päätös, vaikka surullista onkin. Halauksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sukkapuku ei kauan päällä pysynyt, sen verran reipas tyttö silloin oli. Kyllä minä uskon, että Olgalla oli täällä hyvä olla.

      Poista
  5. Kiitos kun kerroit tämän. Kiitos kun jaksoit tehdä sen ainoan oikean päätöksen. Halaukset sinulle ja Sofille!

    VastaaPoista
  6. Nyt on Olgalla kaikki hyvin. ♥ Kissojen taivaskodissa on paljon ihania kissoja: ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä Olga kirmailee monen tutun kissan kanssa ❤️

      Poista
  7. Suuri osanotto rakkaan ja kauniin perheenjäsenen poismenosta ♥ Se on aina helpottavaa kun päätös tuntuu oikealta, niin vaikeaa luopuminen kuin onkin ♥ Voimia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä helpotus oli iso, kun tiesi, että Olga ei enää kärsi. On kamalaa katsoa, kun toinen on kipeä, eikä voi tehdä mitään. Kiitos ❤️

      Poista