Sivut

lauantai 27. helmikuuta 2016

Historiaa, part 2


Olgan vuoro kertoa



Meinasin jo hermostua, kun mami ei ollenkaan kerro mun vauva- ja pentuajoista, mutta päästiinpä vihdoin asiaan. Kuvat on huonoja kännytuhruja, mutta onhan malli kaunis :)


Olen syntynyt kesäkuussa 2009 Turun eläinhoitolassa, siinä vanhassa, joka oli aika ränsistynyt jo silloin. Mun emo ja sen sisko oli otettu huostaan, kun niiden henkilökunta ei enää pystynyt huolehtimaan niistä. Molemmat siskokset olivat pieniin päin tullessaan hoitolaan ja niinpä meitä syntyi siellä lauma serkuksia.


Mami ja isukki oli jo pitkään miettineet, että Sofille pitäisi saada seuraa. Sofi kyllä itse oli sitä mieltä, että ei tähän mitään pentua tarvita häsläämään. Kumminkin mami soitti sinne hoitolaan ja kuuli, että tämmöinen porukka siellä olisi ja muutama vielä vapaana. Sitten kun ne tuli meitä katsomaan, niin mami oli ekaksi ihan riemuissaan, kun se näki siellä sellaisia leluja, joita se oli itse sinne lahjoittanut. Mä sitten sulatin niiden sydämet sillä, että olin porukan kovin kiipeilemään ja muutenkin touhottamaan.


Olen tässä n. 2 kk nuori
 


Tässä on mun emo ja joku siskoista


Eläinhoitola luovuttaa ainoastaan steriloituja kissoja, joten niinpä mutkin leikattiin ennen luovutusta. Olin aika pienikokoinen, joten jouduin odottelemaan vähän yli virallisen 12 viikon luovutusajan, jotta mut voitiin leikata.

Vihdoin lokakuussa koitti se ilon päivä, että pääsin uuteen omaan kotiini! Heti kun pääsin pois kopasta, niin lähdin reippaasti tutkimusretkelle. Kiersin joka paikan ja totesin, että hyvä koti tämä on. Ainoa omituisuus oli sellainen iso, kirjava karvainen otus, joka meni mua karkuun. Mua, pientä rääpälettä?


Tää on kiva paikka, paljon leluja ihan vaan mulle. Olen tässä toista päivää kotona.





Ja tällainen parveke, josta voi tarkkailla tipuja ja naapureita. Tossa on se kirjava otus, on jo uskaltanut noin lähelle mua.


Aika pian se ei enää pelännyt mua, kun huomasi, että mä oon ihan vaaraton ja pieni.


Tässä me bongataan yhdessä lintuja.


Ja painitaan

Mulle tuli mahtava kasvupyrähdys heti kun pääsin kotiin. Kasvoin kolmessa kuukaudessa reilun kilon painosta yli neljäkiloiseksi! 

Tässä olen samassa paikassa kuin tuossa ekassa kotikuvassa. Olen jo 7 kk ja aika paljon kasvanut :)

Kyllä mä tykkään olla täällä kotona. On ruokaa, nameja, leluja, paijausta, hyviä petipaikkoja ja tiputelkkari. Välillä vaan toi iso kirjava, Sofiksi kutsuttu, mua pomottaa, mutta kai se on sen oikeus, kun on vanhempi ja ollut täällä ennen mua. Kotona on paras!

32 kommenttia:

  1. Kyllä! Kuten heti alussa totesit, malli on KAUNIS ♥

    VastaaPoista
  2. Voi apua miten kaunis pentu. 8) <3 Ihana Olga ja kiva tarina. :)Onneksi tytöistä tuli kaverit. Aikamoinen kasvuvauhti kyllä tytöllä ollut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olga kasvoi ihan silmissä:) Luin jostain, että varhaiskastroidut kasvavat vauhdikkaasti ja tässä tapauksessa se piti kyllä paikkaansa.

      Poista
  3. Melkoinen kasvupyrähdys, hyvinvoinnin varma merkki. Kiva, että teistä tuli Sofin kanssa kaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me nyt ihan sydänystäviä olla, mutta leikki- ja painikavereita :)

      Poista
  4. Niin söpö ei olet ollut Olga jo pentuna! Pus pus! - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pus ja lips takaisin :) t. Olga

      Poista
    2. Että tämä tekstinsyöttö puhelimella.. Nyt luin ja ihmettelen muotoa "ei ole ollut". Se "ei" oli kyllä kuulumaton sana :D Lips & pus!

      Poista
    3. Me ymmärettiin sun viesti ihan oikein :)

      Poista
  5. Kaunis pentuna, kaunis vähän kasvaneena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän kasvaneena. Onhan tota massaa kertynyt jo yli viisi kiloa :)

      Poista
  6. Olga, senkin söpöläinen ♥
    Kiva kun kerroitte tyttöjen tarinat, ne on aina niin kiinnostavia :)

    VastaaPoista
  7. Söpöliini ♥ Pieni söpöliini, josta tuli iso söpöliini ♥

    Tarun kanssa samaa mieltä, on aina kiinnostavaa kuulla mistä kaverit on ns. kotoisin ja miten on kotiin päädytty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanutkaan kuinka söpö Olga oli pienenä, ennen kuin taas selailin näitä vanhoja kuvia :)

      Poista
  8. Voi herran jestas kuinka suloinen pikku Olga :)

    VastaaPoista
  9. Ei ole ihme, että valloitit heti emon sydämen! <3 Ihana, kaunis ja utelias pikku Olga! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hippiäinen, josta kasvoi iso tytönmöllikkä :)

      Poista
  10. Oih mikä söpöläinen! Sama ihana hymy huulilla kuin nykyäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olga on meidän hymytyttö. Aina hyvällä tuulella.

      Poista
  11. Eeeeikä, vitsi kun oot söpö! :-))) <3 *pusu!*

    VastaaPoista
  12. Olet Olga ollut kyllä hellyttävä pienenä - ja varmaan olet kyllä vieläkin. Ihanaa kun sait oman kodin jossa viihdyt ja olet onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olga on kyllä semmoinen hellyyttävä mussukka edelleen. Aina hyvällä tuulella :)

      Poista
  13. Ihana tarina ja kuvat! :) Ootpas sinä Olga ollut jo pentuna tosi suloinen <3 Oot myös fiksu kun annat Sofin olla pomo.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oonko fiksu, ei Sofi anna paljon vaihtoehtoja :) Mutta kyllä mä takaa-ajoleikissä ja paineissa pärjään ihan hyvin. Se on kai joku sellanen henkinen yliote, niin ainakin mami sanoo. T. Olga

      Poista
  14. Olga olet niin ihanan pieni ja söpö tuiituii <3

    VastaaPoista